Yleisesittely Leader Sepran toiminnasta
Sepra on paikalliskehittäjä, jonka monipuoliseen toimintaan kuuluu
innostaminen, yhdessä tekeminen sekä taloudellinen tuki hankerahan
muodossa. Asukkaiden omaehtoista toimintaa tuetaan niin maaseudulla,
saaristossa kuin keskustoissakin johtoajatuksena asukkaiden tarpeet ja
valmius tarttua itse asioihin.
Sepran päätoiminta-alue on eteläinen Kymenlaakso: Pyhtää, Kotka, Hamina,
Virolahti ja Miehikkälä. Painopiste on maaseudun kehittämisessä, mutta
toimintaa toteutetaan koko alueella. Kalaleaderin osalta toiminta-alue ulottuu
Hankoon pitkin Itämeren rannikkoa. Euroopan komission Kymenlaakson
tiedotuspisteen toimiminta kattaa myös Pohjois-Kymenlaakson.
Työkaluina ovat aktivointi, innostaminen, tapahtumat sekä hankerahoitus,
josta yli 40 % tulee EU:sta, osa on valtion tukea ja osa kuntien rahoitusta. Yhteisöhankkeissa merkittävä osuus on talkootyöllä, jolle Leader-toiminnassa
lasketaan rahallinen arvo. Erityisesti maaseudulla talkootyön rooli on suuri.
Osallisten Etelä-Kymenlaaksoon elinvoimaa-strategian avulla tuetaan uuden yritystoiminnan kokeiluja, pienimuotoisen ja osa-aikaisenkin yritystoiminnan syntymistä sekä kannattavan toiminnan laajentamista. Useimmissa toimissa asioita lähestytään kestävän kehittämisen näkökulmasta, joten ympäristötoimiakin tuetaan. Kansainvälinen yhteistyö on yhä kiinteä ja luonnollinen osa strategian toteuttamista. Tärkeä tavoite on nuorten mukaan saaminen kotiseudun kehittämiseen, samoin kuin yhdistysten toiminnan tukeminen.
Vastaavia toimia toteutetaan Kalatalouspuolella, niihin pääsee tutustumaan paremmin omassa osiossa täällä.
Palveleva Sepran henkilökunta
Sähköpostit:

Marja Sorvo
+358 44 277 4514

Heidi Hansén
+358 44 277 4515

Riku Mesiniemi
Matkapuhelin: +358 44 377 4516
Sähköposti:

Marjo Tolvanen
+358 44 277 4513

Heikki Heimala
Heikin tavoitat ma-to.
+358 44 377 4517
Leader Sepra numeroina
Myönnettyä hankerahaa
Rahoitettua hanketta
Leader-toimintaa