Syyskuussa nuorille

 

Nyt talkoillaan nuorten hyväksi oikein urakalla. Tavoitteena saada aikaan 1.000.000 tuntia talkoita nuorille, nuorten kanssa ja nuorten itsensä tekemänä. Aikaa on viikko 14. – 20.9.2015 - mutta tuntikin talkoita riittää.

Oppilaitoksille

Talkootyö osana opetusta, vaikka kokeiluna uuden opsin kehittelyssä

  • Luokka ideoi kohteen ja tekee tunnin töitä, se riittää
  • Yksi luokka aloittaa ja seuraava jatkaa, jos tunti ei riitä
  • Talkoilla voi myös tehdä jotain sellaista jolla saa kerättyä varoja esimerkiksi luokkaretkirahastoon
  • Luokka voi haastaa myös vanhemmat / järjestöt mukaan talkoisiin oman ideansa toteuttamiseksi

Järjestöille

  • Nuorten ideoita jalostetaan talkoiksiHaastetaan yhteistyökumppaneita, vanhempia, muita sidosryhmiä
  • Varainhankintaa
  • Positiivista imagomarkkinointia 

Maailman suurimmat talkoot ovat myös kilpailu

Kilpailusarjat ovat:

  • Absoluuttisesti eniten talkootunteja (aluetaso, Leader-ryhmän alue)
  • Eniten talkoolaisia yksissä talkoissa (talkootaso)
  • Innovaativisimmat/mielenkiintoisimmat talkoot (talkootaso)
  • Instagram-kuvakilpailu (henkilökohtainen taso)

Eri sarjojen voittajille on tiedossa ainakin kunniaa ja mainetta. Kuvakilpailun voittajalle erityispalkinto.

Mukaan lähteminen on helppoa: mieti, millaiset talkoot sinä järjestäisit nuorille ja/tai heidän hyväkseen ja toteuta ideasi! Haasta myös nuoret itse miettimään, minkä asian eteen he haluaisivat tehdä hyvää. Elokuun alussa aukeaa www.Leadersuomi.fi -verkkosivuilla Maailman Suurimmat Talkoot -osio, jonka avulla voi:

  • ilmoittaa talkoista
  • ilmoittaa tehdyistä talkootunneista
  • ilmoittaa talkooporukan tekemään talkoita ja haastaa toisen porukan myös talkoisiin
  • seurata kampanjan tuloksia: tuntimäärien kerääntymistä alueittain
  • seurata kampanjan aikana sosiaaliseen mediaan tunnisteella #tuntitalkoita lähettyjä viestejä ja kuvia

Tule mukaan talkoisiin!

Sepralta nuoret voivat hakea myös tukea omien talkoiden tueksi. Lue lisää!


Logo Seprat
Leader Sepra ry

Helsingintie 1 A (B-porras)
49460 Hamina
Ma – To: 9:00 – 16:00
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.