Tuen hakeminen

Sepra tukee sellaisen paikallislähtöisen toiminnan toteuttamista, jonka avulla Sepra 2020-strategia (pdf.) toteutuu tavoitteidensa osalta vuoteen 2023 mennessä. Tavoitteena on saada syntymään uudenlaista toimintaa, eikä tukea näin ollen myönnetä toimintatuen tapaan, jo olemassa olevan toiminnan jatkamiseen ilman selvää uudistamista.

Pääsääntöisesti korjausinvestointeja, perusinfraa tai lainsäädännön muuttumisen takia pakollisia muutoksia olemassa oleviin rakenteisiin ei rahoiteta pelkkinä investointitoimina, mutta nämä voivat saada tuen osana muuta kehittämistä.

hakuprosessin vaiheet

  1. Hakijoiden kannattaa tutustua Sepra 2020 -strategiaan, sen tiivistelmään tai vähintään painopisteisiin sekä valintakriteereihin (Liitteet sivun alalaidassa).
  2. Hankeideasta tulisi aina keskustella Sepran henkilöstön kanssa ennen hakemuksen jättämistä.
  3. Hakijalla tulee olla y-tunnus sekä Katso-tunniste, jonka avulla yhdistys/yritys valtuuttaa allekirjoittajat ja toimimaan hyrrässä. Lisätietoja osoitteesta http://www.vero.fi/katso
  4. Sepralle tulee toimittaa hankesuunnitelma, joka toimii pohjana, kun hanketta kehitetään ja hakija tapaa teemaryhmän. Katso malli tai täytä hankesuunnitelma 3306B, jonka löydät suomi.fi-sivuilta.
  5. Samasta linkistä löydät hakemuslomakkeen, josta näet mitä tietoja Hyrrään tehtävään hakemukseen tarvitaan. 
  6. HYRRÄn hakuohjeisiin kannattaa tutustua etukäteen ja varmistaa, että kasassa on kaikki tarvittavat tiedot hakemuksen tekemistä varten. Linkit löytyvät sivun alalaidasta.
  7. Hakemus jätetään HYRRÄän ja Sepran tarkastuksen jälkeen hakija saa ilmoituksen vireille tulosta.
  8. Vireille tulopäivä on ajankohta, mistä lähtien hankkeelle voi OMALLA riskillä kerryttää kustannuksia.
  9. Hakijan edustajalle ilmoitetaan teemaryhmän sekä hallituksen kokousten ajankohdat.
  10. Hankkeen painopisteen mukainen Teemaryhmä haastattelee hakijan viikkoa ennen hallituksen kokousta ja miettii hänen kanssaan hankkeen toteutusta.
  11. Hallitus arvioi hankkeen valintakriteerein sekä tarpeellisuusharkintaan pohjautuen.
  12. Hakijalle ilmoitetaan hallituksen päätöksestä.
  13. Hankkeen käsittely etenee HYRRÄssä ja hakija saa virallisen päätöksen.

Sepran hallituksen kokoukset vuonna 2015 järjestetään: 17.9., 26.10. sekä 30.11. Valmiit Hyrrä-järjestelmään jätetyt hakemukset pyritään mahdollisuuksien mukaan käsittelemään seuraavassa kokouksessa hakemuksen jättämisen jälkeen. 

Kaikkien Sepran kautta rahoitusta hakevien hankkeiden on toteutettava neljä hyväksyttävyyskriteeriä

  • Sepra 2020-strategian mukaisuus
  • Paikallislähtöisyys
  • Kyky toteuttaa hanke suunnitellusti
  • Pyrkimys luoda uutta

Jos hanke toteuttaa kaikki nämä kriteerit, voidaan siirtyä arviointiin painopisteen kriteerien mukaan. Kriteereiden mukainen tärkeysjärjestykseen asettelu on osa päätösmenettelyä. Sepran kriteerit löytyvät sivun lopusta liitteenä.

Tarpeellisuusharkintaan pohjautuen hallitus pisteyttää hankkeet ja kiinnittää huomiota mm. seuraaviin asioihin:

  • Miten nuoret on huomioitu hankkeen suunnittelussa/toteutuksessa/tulosten hyödyntämisessä?
  • Miten elinkeinollinen ajattelu toteutuu?
  • Miten toiminnassa huomioidaan paikallinen luontoympäristö sekä ympäristöystävällisyys?

Tutustu Hyrrään JA TÄYTTÖOHJEISIIN

Hyrräohje yritystuen hakemiseen.
Hyrräohje hanketuen hakemiseen
Hakemuksen täyttöohjeet  


Kirjaudu Hyrrä-palveluun tästä linkistä tai alla olevasta logosta.

e-max.it: your social media marketing partner
Ota yhteyttä
    • Yhteystiedot

      Helsingintie 1 A (B-porras)
      49460 Hamina
      Ma – To: 9:00 – 16:00
      Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
      Katso kaikki yhteystiedot

      Seuraa myös

    • Liity jäseneksi

      Täytä jäsenlomake

      Tilaa uutiskirje