Kiinnostaisiko yritystäsi kasvaa muiden mukana?

Sepra on Oulun Yliopiston kanssa selvittämässä kannattaisiko pieniä yrityksiä auttava MicroEntre-verkosto kasata myös Kymenlaaksoon. Tällä hetkellä hyvin toimivia mikroyritysten verkostoja on perustettu Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle, Pohjois-Savoon ja Lappiin.

Verkosto kokoontuu kiertävällä periaatteella ydinryhmään kuuluvien yritysten tiloissa. Kokoontumiset järjestetään kuukausittain ilta-aikaan ja aiheen päättää kulloinkin vuorossa oleva isäntäyritys. Tapaamisiin voi osallistua myös etänä livestream-lähetyksen kautta.

Verkostossa saat mahdollisuuden kannattavaan kasvuun; voit tehdä kokeiluja, testata markkinointia tai luoda ihan uusia liiketoimintamalleja ja sähköisiä ratkaisuja. Pystyt hyödyntämään viimeisimpiä tutkimustuloksia omassa liiketoiminnassasi, koska mukana on Oulun Yliopiston Mikroyrittäjyyskeskus. Saat vertaistukea, sparrausta ja kehittämisideoita ydinryhmän muilta yrittäjiltä sekä muilta asiantuntijoilta. Voit myös löytää kustannustehokkaita tapoja päästä kansainvälisille markkinoille ja verkostoihin.

Yrityksesi saa positiivista näkyvyyttä verkoston toiminnoissa ja tapahtumissa sekä esim. yritysesittelyn verkkoviestinnän kautta.

Jos kiinnostuit kerro se meille – et vielä sitoudu mihinkään.

Vastaa kyselyyn TÄSTÄ

Mikroyrityksiä ovat

  • itsenäiset elinkeinoharjoittajat
  • 1-9 työntekijää työllistävät yritykset
  • yritykset joiden vuosiliikevaihto ei ylitä 2milj.€
  • yritykset joista yli 25% ei ole pk- tai suuren yrityksen omistuksessa.

Yritysverkoston toimintaperiaate

Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE (https://www.microentre.fi/) koordinoi ydinryhmiä. Mikroyritykset ohjaavat keskuksen tutkimusta, kehitystä ja koulutusta, mikä varmistaa konkreettiset yritysvaikutukset. Yrityksen osallistumismaksu 100€/vuosi (alv 0%) mahdollistaa osallistumisen kaikkiin verkoston tapaamisiin myös oman alueen ulkopuolella.
Koko Suomen ryhmien kokoontumisajat, paikat ja aiheet löytyvät tapahtumakalenterista:
https://www.microentre.fi/tapahtumat/

Verkoston säännöt

  1. Toiminta perustuu keskinäiseen luottamukseen.
  2. Mikroyritykset ohjaavat toimintaa.
  3. Ydinryhmä edistää mikroyritysten kehittymistä, kasvua ja vientiä sekä levittää tietoa kokemuksista.
  4. Ydinryhmästä etsitään vertaistukea, kehittämisideoita ja kumppaneita.
  5. Ydinryhmän toiminta on epämuodollista ja avointa.
  6. Tapaamme kuukausittain, yrityksissä, ilta-aikaan.
  7. Kuukauden isäntäyritys valitsee ydinryhmän teeman ja ajankohdan.
  8. Ydinryhmätapaamiseen tarjotaan etäyhteys.
  9. Ydinryhmän jäsen voi osallistua kaikkien verkoston ydinryhmien toimintaan.
  10. Autan muita, saan apua.

https://www.microentre.fi/yritysryhmat/pelisaannot/


Logo Seprat
Leader Sepra ry

Helsingintie 1 A (B-porras)
49460 Hamina
Ma – To: 9:00 – 16:00
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.